Hiiohoi ! - Vene vesille

Hitsit, että veneily voi olla rauhoittavaa. Ihan kuten penskana automatkoilla, kun uni tuli ennen 6-tielle pääsyä ja helposti nukkui koko matkan perille saakka. Veneilyssä on jotain samaa.  Siinä on sellainen unettava vaikutus. Ehkä se on ihana aaltojen keinutus tai hiljaisuus, ilman kaupungin hälyä. Ei sen niin väliä, nautin joka tapauksessa.

Miikaa aina naurattaa, että miten voin nukahtaa sellaiseen paikkaan. Kapuan veneen keulassa sijaitsevalle patjalle ja alan lukea kirjaa. Herään joko siihen, että Miika yrittää saada minut katsomaan jotain näkemäänsä tai kirja putoaa naamalleni (täytyy alkaa lukea pokkareita, josko naamaan ei sattuisi ihan niin paljon)!

Johtuneeko tuo pikainen nukahtaminen tästä häseltäjä luonteestani? Kun minulla ei ole tekemistä, niin on ikään kuin pakko rauhoittua. Usein minulla on paljon häiriötekijöitä ympärilläni tai keksin helposti itselleni tekemistä, joka ikään kuin estää nukahtamasta. Koti on tällainen paikka, jossa keksin parempaa tekemistä kuin nukkuminen tai sitten pääni on niin täynnä ajatuksia, että en saa unta. Veneessä nämä ongelmat ovat tiessään. Täytyy alkaa veneillä ahkerammin ilmeisesti, heh.

Taavikin pääsee välillä mukaan!

Meillä Lappeenrannassa on mielettömän hyvät mahdollisuudet veneilyyn. Saimaalle pääsee helposti monesta paikkaa, mutta muitakin kelpoja veneilymestoja löytyy. Saimaa on niin valtava paikka, että eksyisin itsekseni sinne hetkessä tai ajaisin kiville (jos siis osaisin ajaa venettä). Mutta Saimaalta löytyy ihania saaria laavuineen ja kapeine patikkapolkuineen. Näistä retkipaikoista pidetään hyvää huolta ja jokainen kävijäkin huolehtii tietysti paikkojen siisteydestä lähtiessään!

Saimaan poikki voisimme myös matkustaa tervehtimään mammaani (äitini äitiä) Utulaan. Venematka tulisi jopa nopeammaksi ja selkeästi lyhyemmäksi, kuin autoilla. Tämä on vielä toteuttamatta, mutta kyllä sellainen reissu on joskus heitettävä! Siitä seikkailusta voisin kirjoitella ihan oman tarinan.

Saimaan infopläjäys:

Saimaa on Suomen suurin ja Euroopan neljänneksi suurin järvi. Sen rannalla sijaitsevat Lappeenrannan lisäksi Joensuu, Mikkeli, Savonlinna, Imatra ja Varkaus. Saimaalla asuu yksi erittäin uhanalainen norppalaji, nimittäin Saimaannorppa. Saimaannorpan lisäksi siellä asuvat mm. Suomen uhanalaisin kalapopulaatio; Saimaan nieriä, sekä Saimaan järvilohi.

Niin ja hauskan norppaliven koosteen vuodelta 2018 voit katsoa tämän linkin takaa: WWF:n luontolive - Norppalive 2018

Jaa, hieman eksyttiin sivuraiteille, mutta jatketaan kuitenkin aiheella! Eli Saimaan lisäksi omia veneilykokemuksia löytyy Kivijärveltä, jonne pääsee joko Lemin tai Luumäen kautta (ainakin nämä tiedän). Miika osaisi näistä kertoa paljon lisää, mutta itse olen tyytynyt lähinnä olemaan matkustajan roolissa ja silloin tällöin auttelen veneen laskussa.

Kun olimme nuo edelliset pari viikkoa mökillä Kivijärvellä, niin kävimme iltasella katsomassa paikallista Heinärockia Risulahden lavalla. Samaisella reissulla vierailimme myös Luumäen vanhassa motellissa, joka on nykyisin nimeltään Hotelli Salpa. Todella viihtyisä paikka, isolla näköala terassilla ja vierasvenerannalla varustettuna. Kiva maakuntamatkailuun soveltuva paikka, josta saa ruokaa ja juomaa. Kannattaa käydä katsastamassa! Esiintyjiäkin taitaa silloin tällöin siellä vierailla.

Meillähän tosiaan vene siirtyy mukana trailerin kanssa. Miika haluaa pitäää veneen trailerilla, päästäkseen liikkumaan sen kanssa vapaasti mihin haluaa. Kuten aiemmin kirjoitin, niin Saimaalle esimerkiksi pääsee useasta eri paikasta. Joten veneen siirtyessä auton perässä, on helppo päättää mistä päin Lappeenrantaa veneen laskee vesille. Koska asutaan kerrostalossa, niin veneen säilytys ei ihan taloyhtiön pihalla onnistu, eli sille on varattu oma paikkansa muualta. Kun venettä tarvitsee, niin autolla pääsee sen helposti hakemaan!

Tälle kesälle lisää helteitä kiitos, niin päästään vielä veneilemään!

Laura <3

#LYSTI

Lappeenrannan linnoituksessa, hiekkalinnan päädyssä, ihastuttavat vaaleanpunaisen polkupyörän kyydissä ilakoivat hahmot. Voiko olla lystikkäämpää näkyä! Aivan ihania tyyppejä ajelemassa vailla huolen häivää. Näitä hahmoja on ihan pakko tarkastella lähemmin hetken aikaa, ennen kuin siirryn itse kohteeseen.

Vierailin 12.7 L Y S T I! Taidenäyttelyn avajaisissa, ihastelemassa Lulu Jokisen ja Viivi Kiiskisen teoksia. Juttelimme Lulun kanssa melko pitkään näyttelystä ja heidän töistään, mikä oli oikeasti minusta mielenkiintoista. Oli hauska kuulla, miten teokset olivat syntyneet ja millaista vaivaa niiden tekeminen oikeasti vaatii. Minusta kun ei tuollaiseen ikinä olisi. Äitini taiteen lahjat eivät ole periytyneet minulle, eikä isältäni peritty lyhytpinnaisuus tekemistä helpottaisi. Annankin lahjakkaiden ihmisten tehdä ja menen itse ihastelemaan!

Ihmettelin itsekseni jälkeenpäin miksi en aiemmin ole käynyt taidenäyttelyissä. Tai siis olenhan minä, mutta aina jonkun muun seurassa (joku muu on halunnut mennä ja olen sitten roikkunut mukana). Tämä kokemus oli aivan upea ja uskon, että moni näkemättä jäänyt olisi ollut myös! Syytän osittain laiskuuttani, sillä tällaisiin minun on todella vaikea lähteä  yksin. Jos se asia ei kiinnosta minua 150 prosenttisesti, jätän monesti menemättä (joka sitten kaduttaa jälkikäteen). Toisena syynä on varmaankin "neitsyyden menettäminen". Mitä kauemmin sitä on lykännyt, sitä vaikeampaa siitä on tullut. Mutta nyt taideneitsyyteni on menetetty (onko näin korrektia edes sanoa?), joten voin hyvillä mielin tulevaisuudessakin ottaa itseäni niskasta kiinni ja painella ihastumaan taiteesta. Otan ehkä jonkun ystävän mukaan ensi alkuun, niin ei sitten ole niin pelottavaa.

En aio pakottaa itseäni jokaiseen näyttelyyn ja tilaisuuteen, mutta ehdottomasti sellaiset, mitkä vähääkään minua kiinnostavat aion käydä katsastamassa. Olen tähän mennessä tainnut vierailla pakotettuna tai hieman vastahakoisena kahdessa tai kolmessa eri näyttelyssä. Itse asiassa viime kesänä kävin Turussa jossakin näyttelyssä. Siitäkään en oikein muista mitään, kun menin riippakivenä tuttujen perässä. Oli siellä hienoja teoksia, mutta en minä niistä mitään ymmärtänyt. Ehkä minulle toimii näin varhaisvaiheessa helposti lähestyttävä ja ilostuttava taide, joka kannustaa jatkamaan tutustumista.

Tää kuosi on ihanan rauhoittava, mutta silti tästä tulee mieleen lumoava tappajahämähäkki?

Enkä tosiaan kirjoita tätä juttua sen takia, että taiteilijat ovat tuttujani, vaan koska mielestäni tämä näyttely oli valehtelematta hauska ja siinä oli ihana idea! Aion mennä itse uudelleen, vielä on nimittäin reilu viikko aikaa käydä vierailemassa. Pakko ikuistaa itsensä niissä ihanissa löhöpaikoissa, joista toinen muistuttaa mielestäni barbapapaa <3

Perheen pienimmätkin viihtyvät näyttelyssä, jossa voit kosketella ja kokeilla teoksia.

#lysti

Taidenäyttelyn tiedot (poimittu facebookista)

LYSTI! on koko perheelle sopiva taidenäyttely, jossa teoksia saa myös koskettaa!

LYSTI! esittelee Lulu Jokisen ja Viivi Kiiskisen teoksia, jotka ovat pääasiassa tekstiilitaidetta ja installaatioita. Taiteilijat työskentelivät yhdessä teosten äärellä, ja yhteisenä teemana on ollut juuri lysti, ilo ja rehellinen pelleily. Materiaalina erilaiset kierrätyskankaat ja -esineet.

Galleria Kaakaopapu, Kehruuhuoneenkuja 8, Lappeenranta

Avoinna: 12.-27.7 ma-pe klo 10-16, la-su klo 11-15. Gallerialla maksuton sisäänpääsy.

Facebook-tapahtumasivu

Ikuista tunnelmaa ja iloa näyttelyssä ja jaa ne hästägillä: #lysti

Kesämökkeilijä ilman omaa mökkiä!

Kun elämä kaupungissa alkaa kesäisin tuntua ikävältä, pakkaamme miehen kanssa kimpsut ja kampsut, ja muutamme mökille asumaan. Mikäs sen ihanampi tapa viettää kesäpäiviä kuin mökillä! Kun itse voin työskennellä mistä tahansa käsin, niin mökkeily ei aiheuta ongelmaa. Kunhan netti toimii. Tai ainakin silloin tällöin toimii.

Meillähän ei siis miehen kanssa ole omaa mökkiä, eikä ole vanhemmillanikaan. Toki vanhempani asuvat maaseudulla, joka on ikään kuin asuisi mökillä ympäri vuoden. Vain järvi vierestä puuttuu. Onneksi tuolta miehen puolelta löytyy useampikin mökki, joten kesällä tulee asuttua useampi viikko poissa kaupungista. Mikä parasta, mökit ovat hyvillä sijainneilla, sillä työmatkat Lappeenrantaan taittuvat puolessa tunnissa tai alle!

Aamuisin mökiltä lähteminen ei sitten olekaan mikään kiva juttu. Herääminen aikaisin aamulla, noin kuuden aikaan ei minua haittaa, mutta sen kaiken kauniin jättäminen harmittaa. Taavikin jäisi paljon mieluummin mökille köllöttämään, kuin matkustaisi päivittäin auton kyydissä kaupunkiin ja takaisin. Aamuaurinko, lintujen laulu ja muuten niin hiljainen luonto. Voiko parempaa olla?

Toki minun mielestäni mökkiasumisessa on joitain ikäviäkin puolia. Vettä saa kantaa järvestä saunaan minkä ehtii, samoin sisälle, sillä juoksevaa vettä ei tämän hetkisellä mökillä ole. Jääkaappi on niin pieni, että sinne mahtuu parin päivän ruoat kerralla. Iltaisin nukkumaan mennessä mökissä on niin paljon itikoita, että vielä aamullakin tinnittää. Niin ja tiskialtaan puuttuessa, tiskit hoidetaan milloin mitenkin. Mutta latistavatko nämä asiat tunnelmaa?

Asiat ovat juuri niin ikäviä, kuin miten niihin itse suhtautuu. Yritän nähdä huonommissakin puolissa jotain hyvää, sillä se vaikuttaa koko mielentilaani ja koko päivään. Jos päivittäisestä veden kantamisesta tekee itselleen henkisen helvetin, ei saunomisestakaan enää osaa nauttia. Sitä paitsi veden kantaminen 10 litran ämpäreillä kivikkoista rantaa pitkin on erinomaista treeniä ennen saunaa. Pienen rehkimisen jälkeen on mukava kivuta saunan lauteille ja pulahtaa uimaan virkistävään veteen.

Mökkeilyn parhaat jutut:

• Luonto ja hiljaisuus
• Grillaus ja kaikki ihanat vegejutut *kuola alkoi valua!
• Uiminen. Vihaan kylmää vettä, mutta helteillä tai saunan jälkeen ihanan virkistävää!
•  Ei ole kiire mihinkään
• Puhelin, tietokone ja muut värkit jäävät vähemmälle käytölle, kun haluaa nauttia seurasta ja luonnosta.

No entä niitä vähän ikävämpiä puolia:

•  ITIKAT
• Joidenkin asioiden alkeellisuus (tiskaaminen ilman lavuaaria on oikeasti tosi perseestä)
•  Mökkeily loppuu aina joskus. Voisipa se jatkua ikuisuuden!

Nautin täysin rinnoin mökkielämästä. Stressitasoni laskevat alhaisiksi heti mökille päästyä. Asia joka stressaa minua eniten on kaupunkiasuminen. Se ei enää sovi minulle, vaikka pari vuotta sitten en muualla kuin keskustassa olisi halunnut asuakaan. Mikä tässä kaupungissa voikin niin paljon ketuttaa? Ehkä maalaishiirestä ei koskaan tule kaupunkilaishiirtä.

Tarve palata maalaiselämään vahvistuu selkeästi iän karttuessa. Jos en kolmekymppisenä ole päässyt maalle asumaan, tulen varmaan hulluksi. Tällä hetkellä voin vain lievittää maaseudun kaipuutani mökkielämällä ja luontoretkillä sekä tietysti kyläilemässä vanhemmillani! Onkohan täällä samaistujia?

Tämän mökkeilypätkän jälkeen asumme taas muutaman päivän kotona kaupungissa, käymme tanssimassa ihanan ystäväni häät ja valmistaudumme seuraavaan reissuun. Suuntaamme nimittäin heinäkuun lopussa Kuusamoon 4 päivän reissulle, josta varmasti tulee oma postauksensa. En ole aikuisiällä matkustellut Suomessa juuri lainkaan, joten nyt on viimein aika. En malta odottaa reissua, sillä kaikkea aktiviteettia on luvassa ja uskon, että maisemat ovat upeita! Niistä sitten myöhemmin lisää.

Ihanaa viikkoa tyypeille,
Laura <3

Tekemällä oppii

Voiko blogia pitää, vaikka ei oikein osaa kirjoittaa? Voiko kirjoittamalla oppia kirjoittamaan?

No totta hitossa voi.

Moni odottaa liian kauan sitä oikeaa hetkeä tai sitä, että kaikki olisi tarpeeksi valmista, jotta voi aloittaa. Niin minäkin. Jos suunnittelet suunnittelemista, etkä koskaan pääse asian kimppuun, et koskaan pääse niihin tavoitteisiin, johon aioit. Kaiken ei tarvitse olla valmista, eikä kaikkea tarvitse osata, kun ryhdyt työhön. Riittää, että sinulla hiton hyvä perstuntuma, luotat juttuusi ja teet alustavan suunnitelman. Tee suunnitelmasta realistinen, mutta anna sen elää tarvittaessa työn mukana.

Minä itse olen niin laskelmoiva ja suunnitteleva, että joskus on hieman vaikea päästä itse työhön kiinni. Puntaroin asioita todella pitkään ja mietin vaihtoehtoja. Tämä on kuulemma Vaa’an tyypillinen ominaisuus. En usko horoskooppeihin, mutta allekirjoitan tämän. Yritän irrottautua tästä ominaisuudesta tietyissä tilanteissa, sillä se jarruttaa.

Olin laskelmoiva myös blogin suhteen useita kuukausia. Johtuen siitä, etten kirjoita mitenkään erityisen hyvin, en ota erityisen hyviä kuvia tai elämässäni ei ole tapahtunut mitään käännekohtaa, johon blogini pohjautuisi. Mutta ei sitä taitoa tarvitse alussa taskut täynnä ollakaan.

Pidän kuitenkin kirjoittamisesta. Etenkin jos saan kirjoittaa omista kokemuksistani. Ala-asteella muistan ainekirjoitustunnit, kun hiljaisuuden vallitessa vihkoihin raapustettiin mitä hauskimpia kertomuksia. Minusta oli ihana kirjoittaa kesälomareissuista perheen kanssa ja siitä mitä kaikkea reissuilla koettiin.. Myös satujen kirjoittaminen oli hauskaa. Heittäydyin mielikuvituksen matkaan ja annoin mennä. Kirjoitin lohikäärmeistä, huimista seikkailusta sekä sienessä asuvista metsän eläimistä. Täytyykin kaivaa vanha ainevihko jostain kaapista. Mitähän tarinoita siitä löytyy?

Kirjoitan iltaisin kauniiseen vihkoon ajatuksiani sekä ideoita ja haaveita. Minun tarvitsee purkaa ajatukseni paperille ja käydä ne sitä kautta läpi. Elämä on jotenkin kummallista nyt.

Aamuisin kirjoitan pääni tyhjäksi. Vaikka joskus se on valmiiksi tyhjä. Sitten kirjoitan vain sanoja, jotka mieleeni tupsahtelevat. En karsi yhtään sanaa, kirjoitan vain. Iltaisin sitten katson, sisältyivätkö nämä sanat päivääni. Kaikenlainen kirjoittaminen pitää mieleni terässä ja auttaa oppimaan paremmaksi kirjoittajaksi. Teknillisesti en kyllä aina ole varma, mihin laitetaan pilkku, puolipiste tai mikä lauserakenne on järkevin.

Tiesittekö, että monet kuuluisatkin kirjoittajat, näyttelijät tai ohjaajat ovat itseoppineita tai koulun keskeyttäneitä, kuten;

Steve Jobs, Applen perustaja,
Frida Kahlo, taidemaalari,
Quentin Tarantino, elokuvaohjaaja, -käsikirjoittaja ja -tuottaja.

 Jos sinulla on palo johonkin asiaan pystyt oppimaan sen aivan varmasti. Aloita tekeminen ja opettelu, hae jossain vaiheessa opiskelemaan alaa, jos haluat tai koet sen tarpeelliseksi. Vaihtoehtoisesti käy lyhytkursseja. Mutta mikä tärkeintä, luo omaa juttuasi!

Sanoin eilen Miikalle, että ikään kuin minulla olisi tällä hetkellä tyhjä kohta itsessäni, kun koulu loppui toukokuussa. Jokin pala on jäänyt sen jälkeen täyttämättä. Olen opiskellut koko elämäni jotain. Joko vain opiskellut tai tehnyt siinä ohessa töitä. Nyt kun minulla on työ, mutta ei opiskelua, olen ihan hukassa. Olen lukenut paljon oppiakseni uutta ja vahvistaakseni vanhaa. Mutta jotain silti puuttuu. En koe olevani koskaan valmis ja haluan oppia paljon. Ehkä seuraava oppimisprojektini onkin kirjoituskurssi. Olisiko vinkata mitään hyvää sellaista? :)

Laura <3