Kun Suomi ilmoitti rajojen sulkemisesta, me aloitimme kotiinpaluun suunnittelun. Varattiin lentoliput, suunniteltiin laivamatka saarelta mantereelle ja satamakaupungista kuljetus lentokentälle. Kaikki näytti alkuun hyvältä, saatiin edulliset lentoliput, vaikka lentoaika oli kaikkien kolmen välilaskun kanssa yli 38 tuntia. Pääasia meille oli, että päästäisiin kotiin, eikä jäätäisi jumiin Nicaraguaan. Lentoliput ostimme torstaina aamupäivällä ja seuraavana aamuna huomasimme, että puolet lennoistamme oli jo peruttu. Mietittiin ostaisimmeko jotkin uudet lennot varuiksi, mutta pelko niidenkin peruuntumisesta sai miettimään uudelleen.
Maissisaarilta pääsee pois muutaman kerran viikossa. Yleensä ensin täytyy matkustaa Isolle Maissisaarelle veneellä, josta sitten pari kertaa viikossa lähtee matkustajalautta mantereelle, satamakaupunki Bluefieldsiin. Lauantaisin lähtevä rahtialus kulkee kuitenkin suoraan Pieneltä Maissisaarelta Bluefieldsiin. Kun tajusimme perjantaina, että Panama aikoo sulkea lentokentät ja lopettaa kaikki lennot sunnuntaina, pari päivää myöhemmin, päätimme lähteä rahtilaivalla yön selkään. Laiva lähti laiturista noin 20.30 ja saapui Bluefieldsiin 5.30, seuraavana aamuna. Kokemus sekin, kun yrität saada nukutuksi keinuvassa peltipurkissa!
Meillä oli tosi vähän paikallista valuuttaa jäljellä, kun vihdoin päästiin maihin, ja oli pakko suunnata ensimmäisenä etsimään automaatti, jotta pystyttiin maksamaan vielä bussimatkat ja taksit. Onneksi miltei sataman vieressä oli pankki sekä automaatti. Koska laiva oli perillä myöhemmin kuin kuvittelimme, alkoi tulla jo kiire bussiasemalle. Miikan nostaessa rahaa, minä yritin huitoa meille taksia. Takseja tuntui olevan liikkeellä useita, mutta kuskit eivät olleet innokkaita pysähtymään.. Lopulta oltiin bussiasemalla ihan hyvissä ajoin, kun nyt viimeinkin saatiin se taksi. Miika hörppi aamukahvit asemalla ja herkuteltiin kookosleivällä, jota oltiin ostettu saarelta mukaan. Onneksi oltiin varauduttu eväillä, sillä asemalla oli aika huono tarjonta.
Bussimatka, Bluefieldsistä Managuaan (Nicaraguan pääkaupunkiin), kesti noin 6,5 tuntia, jonka aikana me lähinnä torkuimme. Heräsimme ainoastaan taukopaikoilla pissalle. Edellisen yön heikot unet alkoivat tuntua. Takapuolikin oli hellänä laivan lattialla nukkumisesta ja bussissa istumisesta. Ja tiedossa olisi vielä lisää istumista..
Meillä olisi alunperin pitänyt olla lentoliput maanantaille Managuasta Panamaan, mutta lentoliikenteen peruuntumisen takia meidän oli pakko vain yrittää päästä johonkin koneeseen heti. Kello oli noin 13.30 kun saavuttiin kuoleman hiljaiselle lentoasemalle. Yritettiin löytää lentoyhtiön tiskiä, mutta tietenkin se oli sunnuntaisin suljettu.. Paniikki alkoi jo hiipiä esiin.
Onneksi Miika on toiminnan mies ja hän marssi suoraan Check-In tiskille tiedustelemaan tilannetta virkailijalta.
Eikä paremmin olisi voinut käydä.
Lentoyhtiön viimeinen kone lähtisi alle tunnin kuluttua Panamaan, josta olisi viimeinen jatkoyhteys myös Miamiin. Virkailija tutki hetken tietojamme (onneksi oltiin tehty hyvissä ajoin ESTA-hakemukset Jenkkeihin lentoa varten) ja ojensi meille lentoliput Panaman kautta Miamiin. Jos olisimme menneet hetkeäkään myöhemmin kentälle, emme olisi enää päässeet pois Nicaraguasta.. Ja kaikki tämä ilman lisäkustannuksia! Ehdittiinpä vielä vaihtaa aamulla nostetut rahat dollareiksi, sillä niille meillä olisi enemmän käyttöä!
Miamiin saavuttiin sunnuntain ja maanantain välisenä yönä, noin kahdentoista aikaan. Meidät ohjattiin oudoille koneille tekemään maahantuloilmoitusta (tai jotain vastaavaa).. Ilmoituksien teko ei meiltä kummaltakaan onnistunut, joten päädyimme vielä virkailijan juttusille. Tiskillä kyseltiin mistä matkustimme, kuinka kauan olimme siellä viettäneet aikaa ja miksi. Lisäksi kyseltiin oliko meistä kummallakaan kipeä olo. Kun sormenjäljet oli skannattu ja kuvat otettu heidän järjestelmäänsä, päästiin noutamaan rinkkoja. Oltiin molemmat jo aika väsyneitä, mutta pakotettiin itsemme etsimään British Airwaysin toimipiste. Joka oli tietenkin yöllä kiinni. Ei muuta kuin nukkumaan!
Päädyttiin lopulta, kaiken pohdinnan ja pyörimisen jälkeen, yöpymään kentällä. Onneksi Subway oli auki ja saatiin molemmat ruokaa. Makuulle päästiin noin 2.00 aikaan. Miika torkkui koko yön, mutta itse valvoin puoleen viiteen saakka. Nouseminen reilu kolmen tunnin "unien" jälkeen ei ihan hirveästi napannut, kun Miika päätti lähteä tarkistamaan, joko lentoyhtiön tiski olisi avutunut. Voitte vain arvata, ei se ollut! Meillä olisi liput vasta tiistain koneeseen, ja oltaisiin voitu helposti lähteä Miamiin hotelliin ja palata takaisin seuraavana päivänä. Kumpaakaan ei kuitenkaan liiemmin huvittanut lähteä tutustumaan uuteen kaupunkiin, vaan halusimme kotiin jo maanantaina lähtevällä koneella.
Päivä olikin sitten melkoista odottelua ja pyörimistä. Odotettiin aamu lähtöselvityksen avautumista, sitten odotettiin lähtöselvityksessä myöhässä olleita virkailijoita ja lopulta odotettiin, että kaikki lipulliset asiakkaat palveltiin ensin. Meille annettin jonotusliput koneeseen ja saisimme tietää noin tunti ennen koneen lähtöä, mahdummeko mukaan. Olin toiveikas, mutta silti jännitti aivan kamalasti..
Lopulta istuttiin vajaassa koneessa, omalla yksityisellä penkkirivillä, matkalla Lontooseen. Ihan uskomatonta, miten kaikki oli siihen saakka onnistunut niin hyvin. Saimme jopa jonotusliput Lontoo-Helsinki koneeseen ja laukut menisivät suorinta tietä Suomeen (eivät tosin ilman meitä). Pisteitä voi antaa siis myös British Airwaysille upeasta palvelusta tässä tilanteessa!
Makeiden yöunien jälkeen, päästiin odottelemaan Lontoon Heathrow'n kentälle mahdollista viimeistä etappiamme. odotusaikaa oli noin kolme tuntia seuraavan koneen lähtöön. Meille ei voitu luvata suoraa pääsyä koneeseen, sillä tietojen mukaan se oli täynnä. Kenttä oli toiminnassa melko laajalti, joten käytiin ostamassa aamukahvia ja tuliaisia sukulaislapsille. Kentällä oli mielestäni melko paljon ihmisiä ja toimintaa, ja jollen olisi tiennyt paremmin, olisin luullut maailman tilanteen olevan normaali. Mitä nyt parilla tyypillä oli sininen kokovartalohaalari päällään ja suojain naamalla. Kuuluipa siellä kentällä jo puhuttavan suomeakin. Silloin tajusi, että oltiin aika lähellä kotia. Alkoi realisoitua se, että loma oikeasti loppuu ja palataan kotiin.
Odotus Lontoossa, ja koko matkalla, palkittiin, koska päästiin heittämällä Helsinkiin suuntaavaan koneeseen. Koneen kolmannelle penkkiriville istahtaessa ja koneen rullatessa kiitotiellä, pystyi jo toteamaan, että kohta oltaisiin kotona. Menihän siinä tosin vielä melkein sellaiset 12 tuntia, ennen kuin oltiin turvallisesti kotona, mutta kuitenkin!
Lopulta istuttiin vajaassa koneessa, omalla yksityisellä penkkirivillä, matkalla Lontooseen. Ihan uskomatonta, miten kaikki oli siihen saakka onnistunut niin hyvin. Saimme jopa jonotusliput Lontoo-Helsinki koneeseen ja laukut menisivät suorinta tietä Suomeen (eivät tosin ilman meitä). Pisteitä voi antaa siis myös British Airwaysille upeasta palvelusta tässä tilanteessa!
Makeiden yöunien jälkeen, päästiin odottelemaan Lontoon Heathrow'n kentälle mahdollista viimeistä etappiamme. odotusaikaa oli noin kolme tuntia seuraavan koneen lähtöön. Meille ei voitu luvata suoraa pääsyä koneeseen, sillä tietojen mukaan se oli täynnä. Kenttä oli toiminnassa melko laajalti, joten käytiin ostamassa aamukahvia ja tuliaisia sukulaislapsille. Kentällä oli mielestäni melko paljon ihmisiä ja toimintaa, ja jollen olisi tiennyt paremmin, olisin luullut maailman tilanteen olevan normaali. Mitä nyt parilla tyypillä oli sininen kokovartalohaalari päällään ja suojain naamalla. Kuuluipa siellä kentällä jo puhuttavan suomeakin. Silloin tajusi, että oltiin aika lähellä kotia. Alkoi realisoitua se, että loma oikeasti loppuu ja palataan kotiin.
Odotus Lontoossa, ja koko matkalla, palkittiin, koska päästiin heittämällä Helsinkiin suuntaavaan koneeseen. Koneen kolmannelle penkkiriville istahtaessa ja koneen rullatessa kiitotiellä, pystyi jo toteamaan, että kohta oltaisiin kotona. Menihän siinä tosin vielä melkein sellaiset 12 tuntia, ennen kuin oltiin turvallisesti kotona, mutta kuitenkin!
En ole koskaan nukkunut niin hyvin omassa sängyssä, kuin sinä yönä! Enkä kyllä varmaan missään muuallakaan. Jos jotain kaipasin reissussa, niin omaa sänkyä!
Laura<3
